Kaikki me jätämme jälkiä...

toiset pienempiä...

toiset vähän suurempia

Millaisia jälkiä meistä jää, sinusta ja minusta?
Tarkoitan muistoja jotka jäävät jälkeemme kun jatkamme vaellusta jossain toisaalla.
Viime päivinä olen ajatellut omaa mummoani, joka lähti täältä jo vuonna 1984.
Yhtään ikävää muistoa minulla ei hänestä ole. Muistan hänen pehmeän ihonsa ja voin tuntea jopa hänen tuoksunsa. Hänen ystävälliset siniset silmänsä jotka katsoa napittivat minua milloin vakavina, milloin naururyppyjen ympäröiminä.

Kaikkein vahvin muistijälki hänestä on kun näin hänet viimeisen kerran.
Mummo näki, että nieleskelin kyyneleitä kun minun oli erottava hänestä.
Hän seisoi ovella, vilkutti minulle ja sanoi, ole aina iloinen.

Vaikka elämä ei ollut helppoa, hän säilytti valoisan asenteen elämään.
Toivon voivani noudattaa hänen esimerkkiään.
Elämä on ihanaa.