lauantai 23. elokuuta 2014

Onnellinen viikko

 Marjan poiminta on helpoimpia hommia joita tällä viikolla on tullut tehtyä.
Talikko, harava, lapio, oksasakset ja kottikärryt, siinäpä vasta työkalut jotka toimivat aina kun itse vain jaksaa heilua.
 Täällä on meidän "leikkimökki".
Kun tänään lähdimme väsyneinä mutta onnellisina kotiin, jäi sateenkaari mökin ylle, harmi ettei se näy kirkkaammin kuvassa.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Punainen tupa ja perunamaa

Nytpä tahdon olla ma, pienen mökin laittaja. Seinät kun saan valmihiksi, toisen pään teen kammariksi, päähän toiseen pirttisen, sievän hauskan ja puhtoisen. Näin lauletaan vanhassa lastenlaulussa.

Seinät on valmiina (olleet jo vuodesta 47) ja pikkuinen tupa yhtä tupaa ja kammaria (20 neliöä)  mutta tuo laulu soi aina vaan mielessäni, kun tuota katselen. Puuhaa tulee riittämään, mutta se on niin ihanaa.

Vasta ensi viikolla tehdään kaupat, mutta jo tänään sainmme kerätä pihasta ensimmäiset vadelmat.




Hieman hoitamattomassa pihassa on kaksi tosi vanhaa omenapuuta marjapensaita joka lajia ja paljon hauskaa työtä tulevaisuudessa. Tämä työmaa on siis siirtolapuutarhamökki Päivärannan siirtolapuutarhassa.

lauantai 9. elokuuta 2014

Musiikkilöytö

Kerran kesällä kuulin autoradiossa ihan mahtavan kappaleen, joka kesti ja kesti. Höristin korviani, että kuulisin , mikä kappale se oli. Se oli Virolaisen Arvo Pärtin kappale Spiegel im spiegel. No Stokkalla kun oltiin, niin musiikkiosastolle ja sieltä löyyi yksi ainoa Pärtin tupla-cd ja siltä tämä upea liki yhdeksän minuuttia kestävä kappale, jonka lumoissa nyt olen.

perjantai 8. elokuuta 2014

Hetkiä helteisessä Helsingissä


Reissussa rähjääntyy


                                                   Ruostuu sitä jos jää paikalleenkin

                                         Mutta pakko on joskus levähtää