Talvisatu

Rouva Talvi heräsi kesäuniltaan ja haukotteli makeasti.
Pakastimen pohjalta hän poimi pari jääpuikkoa
ja imeskeltyään ne, virkistyi silminnähden.

Rouva kurkisti ikkunasta ja huokaisi.
Ulkona näytti niin ankealta. Lehtensä pudottaneet puut törröttivät paljaina
kuin kannatellen liian matalalla roikkuvia pilviä.
Kesätuvassakin näytti niin tunkkaiselta.

Nyt on aika toimia, puuskahti rouva, avasi kaikki ikkunat ja alkoi nakella
untuvatäkkejään, tyynyjään ja vällyjään ulos.
Tuuli tästä innostui ja alkoi puhallella pohjoisesta, ja rouva Talven
petivaatteet pöllysivät niin, että kohta koko maisema oli valkoisena. Pilvet
virkistyivät, kohosivat korkeammalle ja alkoivat viskoa hiutaleita sekaan.
Rouvan posket alkoivat punertua touhuamisesta ja hän vihelteli iloisesti.

Kun kaikki alkoi näyttää puhtaanvalkoiselta ja tuoksua kirpeän raikkalta, rouva pysähtyi ja katseli

tyytyväisenä ympärilleen. 

Sitten hän pukeutui parhaimpiinsa, lämpöiseen lumivalkoiseen villapukuun ja hiutalehattuun ja istuutui juuri koristelemaansa puutarhamajaan. 

Tähdet alkoivat syttyä taivalle, kaikkialla oli hiljaista ja kaunista.

Siellä hän nyt istuu siihen saakka kunnes neiti Kevät tulee lounatuulella ratsastaen  ja sulattaa jään ja lumen.

Se onkin sitten jo toinen tarina.