Tämä on alati elämää ihmettelevän naisihmisen blogi, jolle nukkekotiharrastus ei riittänyt vaan piti saada mökki jonne itsekin mahtuu sisälle. Siispä siirtolapuutarhamökki oli seuraava vaihe. Neljäs kesä puutarhurina on takanapäin. Virkkuukoukku pysyy myös kädessäni ja olenkin suorastaan virkkuukoukussa ainakin talvisin, koska käsillä on oltava aina jotain tekemistä.
lauantai 8. syyskuuta 2012
Puttiset aikovat muuttaa kunhan vinttikin on valmis.
Haluavat myös sinne samanlaisen kakluunin kuin alakerrassa. Näistä sen aion väkertää.
Kuulin, että Lilli rouva pitää käsitöistä.
Siispä aion yllättää hänet virkkamallani lankakorilla ja muutamalla lankavyyhdillä.
Langat on pujotettu mehupillin pätkän ympärille neulan avulla ja käärepapeista tein vyötteet.
Korupiikeillä oli vähän työlästä neuloa, mutta Lilli saa jatkaa kun hänellä on pienemmät kätöset.
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Heips, Villa Helenan vintti valmistuu. En löytänyt sopivaa nukkekodin tapettia niin laitoin oikeaa.
Lattia vielä mietityttää haluaisin siihen samanlaisen lattian kuin alakerrassa, jonka maalasin harmaalla ja vedin hellin käsin lyijykynällä suorat viivat ja joitain pikkiviivojakin. Eikös näytäkin maalatulta lankkulattialta.
Harmaa maali loppui. Maalikauppaan siis.
tiistai 4. syyskuuta 2012
maanantai 3. syyskuuta 2012
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Saanko esitellä...
Nyt kylppärissä on suihkukaappikin. Seinä on lelupakkauksen läpinäkyvää muovia, vesijohto ja sekoittaja mehupillistä, hanat välihelmistä, kattosuihkun suutin isosta nepparista ja käsisuihkun johto hopealangalla päällystettyä kuminauhaa. Pyykinpesukone on seuraava hankinta, itseasiassa se on jo rakenteilla.
Periaatteenani tässä projektissa on se, että yritän tehdä mahdollisimman paljon itse. Jälki on joskus sen mukaista, mutta pääasia on tekemisen hauskuus.
lauantai 1. syyskuuta 2012
Tänään on ortodoksisen kirkkovuoden ensimmäinen päivä. Huomasitte varmaan, että tupakeittiön seinällä oli ikoni. Ostin sen kesällä Valamosta juuri nukkekotia ajatellen. Itse en osaisi maalata noin pientä ikonia.
Isompia olen kyllä yritellyt. Ikonin edessä on yleensä lampukka, jossa palaa sydänlanka öljyssä.
Tähän lampukkaan on vedetty sähkö, mutta kuvaajalta on unohtunut laittaa se palamaan.
Eilen illalla tapasin Lelukauppa Partasen lopuunmyynnissä pariskunnan joka halusi tulla katsomaan Villa Helenaa ihan tosi tarkoituksella. Katsotaanpa hyväksyvätkö he sen uudeksi kodikseen. Siitä myöhemmin.
Isompia olen kyllä yritellyt. Ikonin edessä on yleensä lampukka, jossa palaa sydänlanka öljyssä.
Tähän lampukkaan on vedetty sähkö, mutta kuvaajalta on unohtunut laittaa se palamaan.
Eilen illalla tapasin Lelukauppa Partasen lopuunmyynnissä pariskunnan joka halusi tulla katsomaan Villa Helenaa ihan tosi tarkoituksella. Katsotaanpa hyväksyvätkö he sen uudeksi kodikseen. Siitä myöhemmin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)