Nytpä tahdon olla ma, pienen mökin laittaja. Seinät kun saan valmihiksi, toisen pään teen kammariksi, päähän toiseen pirttisen, sievän hauskan ja puhtoisen. Näin lauletaan vanhassa lastenlaulussa.
Seinät on valmiina (olleet jo vuodesta 47) ja pikkuinen tupa yhtä tupaa ja kammaria (20 neliöä) mutta tuo laulu soi aina vaan mielessäni, kun tuota katselen. Puuhaa tulee riittämään, mutta se on niin ihanaa.
Vasta ensi viikolla tehdään kaupat, mutta jo tänään sainmme kerätä pihasta ensimmäiset vadelmat.
Hieman hoitamattomassa pihassa on kaksi tosi vanhaa omenapuuta marjapensaita joka lajia ja paljon hauskaa työtä tulevaisuudessa. Tämä työmaa on siis siirtolapuutarhamökki Päivärannan siirtolapuutarhassa.
Tämä on alati elämää ihmettelevän naisihmisen blogi, jolle nukkekotiharrastus ei riittänyt vaan piti saada mökki jonne itsekin mahtuu sisälle. Siispä siirtolapuutarhamökki oli seuraava vaihe. Neljäs kesä puutarhurina on takanapäin. Virkkuukoukku pysyy myös kädessäni ja olenkin suorastaan virkkuukoukussa ainakin talvisin, koska käsillä on oltava aina jotain tekemistä.
keskiviikko 13. elokuuta 2014
lauantai 9. elokuuta 2014
Musiikkilöytö
Kerran kesällä kuulin autoradiossa ihan mahtavan kappaleen, joka kesti ja kesti. Höristin korviani, että kuulisin , mikä kappale se oli. Se oli Virolaisen Arvo Pärtin kappale Spiegel im spiegel. No Stokkalla kun oltiin, niin musiikkiosastolle ja sieltä löyyi yksi ainoa Pärtin tupla-cd ja siltä tämä upea liki yhdeksän minuuttia kestävä kappale, jonka lumoissa nyt olen.
perjantai 8. elokuuta 2014
tiistai 15. heinäkuuta 2014
Asuntomessuilla
Muistaakseni jo Kuopion asuntomessujen jälkeen totesin, että tämä riittää, mutta enkös vain höynähtänyt lähtemään Jyväskylään. No, tulihan tuolla käytyä.
Hehtaareittain samettisia siirtonurmikoita, joita pitivät kurissa robottileikkurit, joita olisi tehnyt mieli mennä taputtelemaan, vaikka eivät lampailta näyttäneetkään.Tämän ikäinen ihminen on tottunut mieltämään talot rakennuksiksi jotka näyttävät taloilta, kuten tämä Annelin ja Onnelin leikkimökki
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Mustikassa
Itikoita enemmän kuin mustikoita.
Tässä kuitenkin tämän aamun saalis. Illalla saadaan mustikkapiirakkaa, mutta ensin satamaan ja murretorille, ties vaikka muikkuja syömään.
lauantai 5. heinäkuuta 2014
perjantai 4. heinäkuuta 2014
Etana, etana .. .
Tänä aamuna olivat myös etanat liikkeellä. Eivätkä mitään tappajaetanoita olleetkaan, vaan niitä joilla on koti selässä ja joilta kysellään, etana, etana näytä sarves onko huomenna pouta.
Näyttiväthän ne, joten katsotaanpa miten huomenna aurinko mollottaa. Nääs joku jäi lomalle.
Näyttiväthän ne, joten katsotaanpa miten huomenna aurinko mollottaa. Nääs joku jäi lomalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

















