maanantai 30. huhtikuuta 2018

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Perunan ylistys

Olen perunalla kasvanut ja oppinut kunnioittamaan sitä ruokana  vaikka pastallekaan en sylkäise.
Kun itse olen monen vuoden tauon jälkeen päässyt kasvattamaan niitä arvostukseni on vain lisääntynyt.
Niinpä nämä 36 suloista Annabelle mukulaa laitoin kurakaukaloon mökin ikkunalle. Sopivan valoisaa ja viileää kuten perunalle sopii.
Ikkunan takana pelto on vielä lumen alla, mutta aurinko ja sade vuorotellen tekevät kesää.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Kevätpuuhia





Kyllä nämä lumet vielä sulavat, luulisin

Kuusen muotoilua
Ensimmäiset makkarat grillattiin

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kevättä

Pakko oli tehdä polkua kevään tulla. Mökkipolulla kahlasimme  haaroja myöten. Portille päästyä lapio käteen ja siitä se ura urkeni.
Tämän valkoisen aineen pitäisi olla pois pihasta viimeistään vappuna, saapa nähdä. Viime vuonna oli viimeinen kämmenen kokoinen lumiläntti hävinnyt 5. toukokuuta, kertoi mökkipäiväkirja.