torstai 30. huhtikuuta 2015

(L)unta

Vappuaaton näkymä parvekkeelta. Saavatpa kukat vähän vettä kunhan lumi sulaa.

Eilen kärräsin viisi kottikärryllistä multaa viljelylaatikoihin. Olipa kova homma.

Sitä voisi luulla, että eihän tuo paljon paina, mutta luulin, että minulla on orangin kädet illan mittaan.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Potuttaa

Krookukset ja muutama lumikello kukkii mökin pihalla. Koko ajan on pientä ja isompaa puuhaa.
Lämpenemistä odottavan aika on pitkä.  Vappuaatoksi luvassa räntää ja lunta.

Kaikesta huolimatta, potut luottavat että kesä koittaa.

Näiden tuskin kannattaa uskoa ainakaan Juhannuksen jälkeiseen elämään. Siihen saakka lykkyä vain  pottiin potut.

Köynnöskrassikokeilu retrokattilassa. Tuosta kattilasta on monet sopat syöty, nyt sillä on uusi tärkeä tehtävä.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Perhostelua

Näin työkaverini korvissa kauniit perhoskorvikset. Päätin toteuttaa perhoskorvikset omalla tavallani.
Tässä kolmet,  loput odottavat vielä kokoamista.

Oikeita perhosia odotellessa

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Päivärannassa paistoi päivä

Mummolatyyliä


Piti vähän sisustaa, vaikka ulkona paistoi aurinko, ehdin toki haravan varteenkin. Aidan viereltä voi jo vähän haravoida. Oli hauska tavata viime kesänä tutuksi tulleita ihmisiä. Ihanaa että koko kesä on vielä edessä.